Metrinen |

(kreikaksi metrixn, sanasta metron – mitta) – mittarin oppi. Muinaisessa musiikin teoriassa - runollisille metreille omistettu jakso, joka määritti tavujen ja siten muusien järjestyksen. kestoja. Tämä käsitys M:stä säilyy vrt. luvulla, vaikkakin jo hellenistisessä säkeen erottamisen yhteydessä musiikista. aikakausi M. sisältyy useammin kielioppiin kuin musiikin teoriaan. Nykyaikana metri, runomittareiden oppina (mukaan lukien ne, jotka eivät perustu kestoon, vaan tavujen lukumäärään ja painoarvoon ja jotka eivät liity musiikkiin), sisältyy runouden teoriaan. Musiikkiteoriassa termi "M". M. Hauptmann (1853) esitteli sen uudelleen erityisiä muusoja muodostavien aksenttisuhteiden opin nimeksi. metri – lyö. X. Riemann ja hänen seuraajansa sisällyttivät M.:hen (ei ilman runollisen M.:n vaikutusta) suurempia rakenteita aina tähän aikaan asti, joissa he tunnistivat saman kevyiden ja raskaiden hetkien suhteen kuin mitassa. Tämä johti metriikan sekoitukseen. ilmiöitä fraasi- ja syntaktisilla tavoilla, aina baarirajojen korvaamiseen motiivisilla rajoilla. Tällaista M.:n laajennettua ymmärrystä voidaan pitää vanhentuneena; sitten. musiikki M. rajoittuu tahdikkuuden oppiin.

Viitteet: Катуар Г., Музыкальная форма, ч. 1- Метрика, М., 1937; Hauptmann M., Harmonisten ja metriikan luonne, Lpz., 1853; Rossbach A., Westphal R., Metrics of the Greek dramatisers and runous…, voi. l — 3, Lpz., 1854-1865, 1889 (Hellenien musiikkitaiteen teoria, osa 3); Riemann H., Musiikin rytmi- ja metrijärjestelmä, Lpz., 1903; Wiehmayer Th., Musiikin rytmi ja mittari, Magdeburg, (1917).

MG Harlap