napolilainen sixth sointu |
Englanti napolilainen kuudes, нем. Napolilainen sixth sointu, napolilainen sixth, чеш. napolsky sextakord, frygicky sextakord
Toinen matala kuudessointu (tai molli subdominantti pienellä kuudesilla kvintin sijaan). Termi "N. Kanssa." liittyy tämän soinnun ominaiseen käyttöön napolilaisen oopperakoulun säveltäjien keskuudessa. 17-luvulla (erityisesti A. Scarlattin kanssa esimerkiksi oopperassa Rosaura). Termi on kuitenkin ehdollinen, koska H. s. ilmestyi kauan ennen napolilaista koulukuntaa (J. Obrecht, 2-luvun toinen puoli).
Я. Hän liukastui pois. Messu “Salva diva parens”, Credo, Confiteor, takty 34-36.
Sitä käyttävät laajasti eri maiden ja kansojen säveltäjät (esim. L. Beethoven). Sanan "N. s”, ehkä on L. Busler (1868), vaikka on todisteita (X. Riemann) sen pitkäaikaisesta englannin käytöstä. teoreetikot (englanninkielisessä terminologiassa on kolme muuta "sukupuolta": "italialainen" - sointu kuten as-c-fis, "ranskalainen" - as-cd-fis ja "saksa" - as-c-es-fis). Äänijärjestelmässä duuri-molli harmoninen. tonaliteetti, jonka kaikki vaiheet on peitetty 11 kvintin ketjulla (keskitonikista. kvintit – 5 alas ja 5 ylös), N.:n ominainen ääni. – II alhainen aste – saavutetaan suurimmalla syvennyksellä tasaisia kohti (ja siksi se on peilivastainen toiselle tärkeälle ei-diatoniselle äänelle – "lydialaiselle" korkealle IV-asteelle; katso Inklinaatio.) Tästä johtuen tyypillinen paksuuntunut-synkkä sävy. N. s.:n modaalinen (phrygian) väritys. (jopa tummempi väri on luontainen N.:n molliversiolle, jossa on esimerkiksi fes-as-des C-durissa tai c-mollissa). Toiminnallisesti N. kanssa. – "äärimmäinen" subdominantti, liikkeen raja tähän suuntaan (joka mahdollistaa N. s.:n käytön harmonisen kehityksen kriittisenä pisteenä; ks. esim. JS Bachin kappaleen c-moll passacaglian huipentuma urut).
JS Bach. Passacaglia c-mollissa uruille.
7-vaiheisen diatonisen tai 10-vaiheisen duuri-molli järjestelmän puitteissa, esimerkiksi tonic C -järjestelmillä:
II matalan tason ääni, joka osoittautui päätason ulkopuolelle. askeleet, olisi pitänyt selittää muutoksena, ei-diatoninen apusana lainaukseksi toisen sävelen asteikosta (vähäisaladominantti) tai toisesta moodista (phrygian) samalla toniikilla (ks. kirjallisuuskatsaus VO Berkovin kirjasta). Mn. tutkijat tulkitsivat sivun N:n oikein. kuinka he ovat itsenäisiä. harmoniaa, ei kromaattisesti muunneltuna (muunnetun) sointuneena (O. Savard, R. Louis, L. Thuil jne.). VO Berkovin havainnon mukaan musiikissa. N:n koulutuksesta ei ole käytännössä esimerkkejä. vaihtoehtoinen tapa. Oikein tulkinta N. s. muuttumattomana harmoniana, joka kuuluu kahdentoista äänen modaalijärjestelmään ("kromaattinen", GL Catuarin mukaan; "kahdentoista äänen diatoninen", AS Ogolevetsin mukaan). N. s:n lisäksi "napolilainen" harmonia (tšekin frygicke akord)
L. Beethoven. 3. sinfonia, osa I.
käytetään triadina (L. Beethoven, sonaatti op. 57, osa 1, osat 5-6), kvartaalisekstisointuina (F. Liszt, 1. konsertto, osa 4), septissointuna (myös liikkeessä) ja jopa erillinen ääni.
L. Beethoven. Konsertto viululle ja orkesterille, osa I.
Viitteet: Rimski-Korsakov N., Harmonian käytännön oppikirja, Pietari, 1886, sama, Poly. coll. soch., voi. IV, M., 1960; Catuar G., Harmonian teoreettinen kurssi, osa 1, M., 1924; Ogolevets AS, Johdatus moderniin musiikilliseen ajatteluun, M. – L., 1946; Berkov V., Harmony and musical form, M., 1962, otsikolla: Harmonian muotoilevat keinot, M., 1971; Riemann H., Vereinfachte Harmonielehre oder die Lehre von den tonalen Funktionen der Akkorde, NY – L., 1893 Reger M., Beiträge zur Modulationslehre, Münch., 1896, 1901 (venäjäksi – O modulaatio, L., 1903); Schenker H., Neue musikalische Theorien und Phantasien, s. 1922, B. – Stuttg., 1926, W., 1; Handke R., Der neapolitanische Sextakkord in Bachscher Auffassung, julkaisussa Bach-Jahrbuch, Jahrg. 1906, Lpz., 1956; Montnacher J., Das Problem des Akkordes der neapolitanischen Sexte…, Lpz., 16; Piston W., Harmony, NY, 1920; Stephani H., Stadien harmonischer Sinnerfüllung, "Musikforschung", 1934, Jahrg. 1941, H. 1956; Janecek K., Harmonie rozborem, Praha, 9.
Yu. H. Kholopov
