Lamento, lamento |
ital. - valitus, surullinen laulu
Surullisen, surullisen, surullisen luonteen musiikin nimitys. Yleensä L. on täydellinen wok.-instr. prod. pieni mittakaava, joka liittyy runouden ruumiillistukseen musiikissa. valituksia. 17-18-luvuilla. L. sooloaarioiden tai kohtausten muodossa sisältyi usein oopperasävellyksiin, joissa ne sijaitsivat ennen toiminnan käännekohtaa. Varhaisin esimerkki on L. Ariadne Monteverdin samannimisestä oopperasta (1608). L. Dido Purcellin oopperasta Dido ja Aeneas (1691) saavutti aikanaan suuren mainetta. Voidaan puhua tietynlaisesta L:n genre-piirteistä. Niistä löytyy melodian liikesuunta alaspäin, toistuva basso (basso ostinato) sekä passacagliassa että chaconnessa, usein kromaattisena. laskeutuminen neljänteen, tiettyyn rytmiseen. kaavat ja instrumentointi. Wok. L. käytettiin myös madrigalissa ja kantaatissa, erityisesti 17-luvulla. Nimi L. löytyy myös instr. Länsieurooppalaista musiikkia, jossa kokki käytetään vastaavaa nimeä. "tombeau" (katso "Tombstone") ja "plainte" (ranska, kirjat. – valitus), tarkoittaa joskus surullista instr. johdanto tai väliaika oopperassa.
Viitteet: Konen V., Teatteri ja sinfonia, M., 1968, 1975; hänen oma, Claudio Monteverdi, M., 1971, s. 220-23; Epstein P., Dichtung und Musik in Montevcrdis "Lamento d'Arianna", "ZfMw", 1927-28, v. 10, no 4; Westrup JA, Monteverdin "Lamento d'Arianna", "MR", 1940, v. I, nro 2; Schneider M., Klagelieder des Volkes in der Kunstmusik der italienischen Ars nova, "AMl", 1961, v. 23; Laade W., Die Struktur der Korsischen Lamento-Melodik, julkaisussa Sammlung Musikwissenschaftliches Abhandlungen 43, Stras.-Baden-Baden, 1962.
IM Yampolsky
