Hauta, hauta |

italialainen, lit. - vaikea, vakava, tärkeä

1) Musiikki. 17-luvulla ilmestynyt termi Se heijasti pyrkimyksiä kohti barokkityylille ominaista perustavanlaatuista, "painokasta", vakavaa. Yhdistettiin afektiteoriaan (ks. Affect theory). S. Brossard vuonna 1703 tulkitsee termiä "G." "raskas, tärkeä, majesteettinen ja siksi melkein aina hidas". G. tarkoittaa tempoa, joka on lähellä largoa, lento ja adagion välissä. Se esiintyy toistuvasti JS Bachin (Cantata BWV 82) ja GF Händelin teoksissa (kuorot "And Israel sanoi", "Hän on minun Herrani" oratoriosta "Israel Egyptissä"). Erityisen usein toiminut osoituksena hitaiden johdannon vauhdista ja luonteesta – intrads, johdannot alkusoittoihin (Händelin "Messias"), syklin ensimmäisiin osiin. teoksia (Beethovenin säälittävä sonaatti), oopperakohtauksiin (Fidelio, johdatus kohtaukseen vankilassa) jne.

2) Musiikki. termi, jota käytetään määritelmänä toiselle sanalle ja joka tarkoittaa "syvää", "matala". Joten hautaäänet (alemmat äänet, usein vain haudat) on Hukbaldin esittämä nimitys silloisen äänijärjestelmän alemmalle tetrakordille (neljän finalin alapuolella oleva tetrakordi; Gc). Oktaavihaudat (alaoktaavi) – urkuissa oleva suboktaavi-koppeli (laite, jonka avulla urkuri kaksinkertaisti esitettävän äänen alempaan oktaaviin; kuten muita oktaavituplaajia, sitä käytettiin pääasiassa 18-19-luvuilla; 20-luvulla luvulla se poistui käytöstä, koska se ei rikastanut ääntä sointivärillä ja vähensi äänikudoksen läpinäkyvyyttä).

Viitteet: Brossard S. de, Dictionary of Music, joka sisältää selityksen musiikissa eniten käytetyistä kreikkalaisista, latinalaisista, italialaisista ja ranskalaisista termeistä…, Amst., 1703; Hermann-Bengen I., Tempobezeichnungen, "Mьnchner Verцffentlichungen zur Musikgeschichte", I, Tutzing, 1959.