André Grétry |
Andre Gretry
60-luvun ranskalainen oopperasäveltäjä. A. Gretry – nykyaikainen ja Ranskan vallankumouksen todistaja – oli valistuksen aikana Ranskan oopperatalon tärkein hahmo. Poliittisen ilmapiirin jännitys, kun ideologiset valmistelut vallankumoukselliseen mullistukseen olivat käynnissä, mielipiteiden ja maun kohtaaminen jyrkässä taistelussa, ei ohittanut oopperaakaan: täälläkin syttyi sotia, yhden tai toisen säveltäjän kannattajajuhlia, genre tai suunta syntyi. Gretryn oopperat (n. XNUMX) ovat aiheiltaan ja tyyliltään hyvin erilaisia, mutta koominen ooppera, musiikkiteatterin demokraattisin genre, on hänen työssään tärkein paikka. Sen sankarit eivät olleet muinaisia jumalia ja sankareita (kuten lyyrisessä tragediassa, joka oli tuolloin vanhentunut), vaan tavalliset ihmiset ja hyvin usein kolmannen aseman edustajat.
Gretry syntyi muusikon perheeseen. 9-vuotiaasta lähtien poika opiskelee seurakuntakoulussa, alkaa säveltää musiikkia. 17-vuotiaana hän oli jo useiden hengellisten teosten (messut, motettit) kirjoittaja. Mutta näistä genreistä ei tule pääasiallisia hänen myöhemmässä luovassa elämässään. Palattuaan Liegeen italialaisen ryhmän kiertueella hän näki 5-vuotiaana ensimmäisen kerran ooppera buffan esitykset. Myöhemmin, parantaen Roomassa 1765 vuotta, hän pystyi tutustumaan tämän genren parhaisiin teoksiin. G. Pergolesin, N. Piccinnin ja B. Galuppin musiikin innoittamana Gretry loi vuonna 1766 ensimmäisen oopperansa, Viinirypäleenpoimijan. Sitten hän sai suuren kunnian tulla valituksi Bolognan filharmonisen akatemian jäseneksi. Tärkeää tulevan menestyksen kannalta Pariisissa oli tapaaminen Voltairen kanssa Genevessä (1768). Voltairen juonen mukaan kirjoitettu ooppera Huron (XNUMX) – säveltäjän debyytti Pariisissa – toi hänelle mainetta ja tunnustusta.
Kuten musiikkihistorioitsija G. Abert totesi, Gretryllä oli "erittäin monipuolinen ja innostunut mieli, ja hänen silloisista pariisilaismuusikoista hänen korvansa oli herkin niille lukuisille uusille vaatimuksille, joita sekä Rousseau että Encyclopedists esittivät ennen oopperanäyttämöä..." Gretry teki ranskalaisesta sarjakuvaoopperasta ainutlaatuisen monipuolisen aiheeltaan: ooppera Huron idealisoi (Rousseaun hengessä) sivilisaation koskemattomien Amerikan intiaanien elämän; muut oopperat, kuten "Lucille", paljastavat sosiaalisen eriarvoisuuden teeman ja lähestyvät oopperasarjaa. Gretry oli lähinnä sentimentaalista, "kyynelistä" komediaa, joka antoi tavallisille ihmisille syviä, vilpittömiä tunteita. Hänellä on (tosin vähän) puhtaasti komediaa, hauskuutta kimaltelevia oopperoita G. Rossinin hengessä: "Two Miserly", "Talking Picture". Gretry piti kovasti upeista, legendaarisista tarinoista ("Zemira ja Azor"). Musiikin eksotiikka, värikkyys ja maalauksellisuus näissä esityksissä avaa tien romanttiselle oopperalle.
Gretry loi parhaat oopperansa 80-luvulla. (vallankumouksen aattona) yhteistyössä libretisti – näytelmäkirjailija M. Sedenin kanssa. Nämä ovat historiallis-legendaarinen ooppera "Richard Leijonasydän" (sen melodiaa käytti P. Tšaikovski "Patakuningattaressa"), "Raul Siniparta". Gretry saavuttaa yleiseurooppalaisen mainetta. Vuodesta 1787 hänestä tuli Comedie Italiennen teatterin tarkastaja; erityisesti hänelle perustettiin kuninkaallisen musiikinsensorin virka. Vuoden 1789 tapahtumat avasivat uuden sivun Gretryn toiminnassa, josta tuli yksi uuden, vallankumouksellisen musiikin luojista. Hänen laulunsa ja hymninsä kuulostivat Pariisin aukioilla pidetyissä juhlallisissa ja tungoisissa juhlissa. Vallankumous asetti uusia vaatimuksia myös teatteriohjelmistolle. Viha kukistettua monarkkista hallintoa kohtaan johti siihen, että yleisen turvallisuuden komitea kielsi hänen oopperansa, kuten "Richard Leijonasydän" ja "Pietari Suuri". Gretry luo teoksia, jotka vastaavat ajan henkeä ja ilmaisevat vapaudenhalua: "William Tell", "Tyrant Dionysius", "Republican Chosen One" tai "Hyveen juhla". Syntyy uusi genre - niin kutsuttu "kauhujen ja pelastuksen ooppera" (jossa akuutteja dramaattisia tilanteita ratkaistiin onnistuneella lopputuloksella) - tiukkojen sävyjen ja kirkkaan teatterivaikutelman taidetta, joka on samanlainen kuin klassistinen Daavidin maalaus. Gretry oli yksi ensimmäisistä, jotka loivat tämän genren oopperoita (Lisabeth, Eliska tai Äidin rakkaus). Pelastusoopperalla oli merkittävä vaikutus Beethovenin ainoaan oopperaan Fidelioon.
Napoleonin valtakunnan vuosina Gretryn säveltäjätoiminta yleensä väheni, mutta hän siirtyi kirjalliseen toimintaan ja julkaisi Muistelmia eli Essays on Music, joissa hän ilmaisi ymmärryksensä taiteen ongelmista ja jätti paljon mielenkiintoista tietoa ajastaan ja itsestään.
Vuonna 1795 Gretry valittiin akateemioksi (Ranskan instituutin jäsen) ja hänet nimitettiin yhdeksi Pariisin konservatorion tarkastajista. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet Montmorencyssa (lähellä Pariisia). Gretryn teoksessa vähemmän tärkeitä ovat instrumentaalimusiikki (sinfonia, konsertto huilulle, kvartetille) sekä lyyrisen tragedian genren oopperat muinaisista aiheista (Andromache, Cephalus ja Prokris). Gretryn lahjakkuuden vahvuus piilee herkässä kuulemisessa ajan sykkeestä, siitä, mikä innosti ja kosketti ihmisiä tietyin historian hetkinä.
K. Zenkin
