Diskanttiavain

Nuottikirjoitusta käytetään muusikoiden väliseen kommunikointiin, esim nuotinkirjoitus. Sen ansiosta yhdessä bändissä tai orkesterissa soittavat muusikot, jopa maailman kaukaisimmista kolkista, voivat kommunikoida keskenään ilman ongelmia.

Henkilökunta on tämän musiikillisen kielen perusta, jolle nuotit kirjoitetaan. Suuren mittakaavan ja selkeyden vuoksi käytetään yksittäisiä musiikkinäppäimiä. Tämän sanelee muun muassa se, että on olemassa suuri määrä soittimia, jotka voivat vaihdella hyvin paitsi äänen, myös syntyvien äänten korkeuden suhteen. Joillakin on erittäin matala ääni, kuten kontrabasso, kun taas toisilla on erittäin korkea ääni, kuten nokkahuilu, poikittaishuilu. Tästä syystä niin tiettyyn järjestykseen partituurissa käytetään useita musiikkinäppäimiä. Tämän ratkaisun ansiosta voimme merkittävästi rajoittaa ylä- ja alarivien lisäämistä kirjoitettaessa muistiinpanoja esikunnalle. Itse asiassa käytetään enintään neljää lisättyä alempaa ja ylempää. Jos toisaalta käyttäisimme vain yhtä avainta, näitä lisättyjä esikuntia pitäisi olla paljon enemmän. Tietenkin tämän ongelman ratkaisemiseksi käytetään myös lisämerkintöjä, jotka ilmoittavat muusikolle, että soitamme tiettyjä ääniä, esim. yhden oktaavin korkeammalla. Sen lisäksi, että meidän on helpompi kirjoittaa yksittäisiä nuotteja sauvaan, annettu avain kertoo meille, millä instrumentilla annetut nuotit on kirjoitettu. Se on erittäin tärkeä myös orkesteripartituurien kohdalla, jossa sävelletään muutaman tai jopa tusinan soittimen musiikkilinjat.

Diskanttiavain, viuluavain vai nuottiavain (g)?

Yksi yleisimmin käytetyistä nuottiavaimista on diskanttiavain, jonka toinen liikkeessä oleva nimi on viulu tai (g)-avain. Jokainen musiikkinäppäin on kirjoitettu jokaisen sauvan alkuun. Diskanttiavainta käytetään eniten ihmisäänelle (erityisesti korkeille rekistereille) ja kosketinsoittimien, kuten pianon, urkujen tai harmonikan, oikealle kädelle tarkoitetuissa nuoteissa.

Diskanttiavaimeen kirjoitamme myös viululle tai huilulle tarkoitettuja nuotteja. Sitä käytetään yleensä äänitettäessä korkeita instrumentteja. Aloitamme sen merkinnän toisella rivillä, jolle nuotti (g) on ​​sijoitettu, mikä antaa nuotille myös yhden nimensä, joka viittaa tähän nuottiavaimeen. Ja siksi musiikkiavain se on eräänlainen viittaus, jonka avulla pelaaja tietää, mitä muistiinpanoja on sauvassa.

Kuten edellä mainittiin, niin sanottu diskanttiavain. (g) aloitamme kirjoittamisen toiselta riviltä ja ääni (g) on ​​henkilökuntamme toisella rivillä (alhaalta laskettuna). Tämän ansiosta tiedän, että toisen ja kolmannen rivin välissä eli ns. toisessa kentässä meillä on ääni a, kun taas kolmannella rivillä on ääni (h). Ääni (c) on kolmannessa kentässä eli kolmannen ja neljännen rivin välissä. Äänestä (g) alaspäin mentäessä tiedämme, että ensimmäisessä kentässä eli ensimmäisen ja toisen rivin välissä on ääni (f) ja ensimmäisellä rivillä ääni (e). Kuten on helppo nähdä, sävelen määrää perusääni, ns. key, josta lasketaan seuraavat sauvaan asetettavat nuotit.

Koko nuotit on upea keksintö, joka on suuri käyttömukavuus muusikoille. On kuitenkin tiedostettava, että modernin nuotinkirjoituksen muoto on kehittynyt vuosisatojen aikana. Aiemmin esimerkiksi musiikkinäppäimiä ei ollut ollenkaan, eikä nykyisen hyvin tuntemamme henkilökunnalla ollut viittä riviä. Vuosisatoja sitten nuotinnus oli hyvin suuntaa-antava ja osoitti vain pohjimmiltaan suunnan, pitäisikö tietyn melodian mennä ylös vai alas. Vasta XNUMX. ja XNUMX. vuosisatojen nuottien muoto alkoi muodostua, mikä vastaa nykyään tuntemaamme. Diskanttiavain oli yksi ensimmäisistä, ja sen perusteella alettiin keksiä muita.