Crescendo, crescendo |

italialainen, lit. – lisääntyy, lisääntyy

Äänenvoimakkuuden asteittainen kasvu. S:n käytön mittakaava ja luonne sekä sitä vastakkainen diminuendo kehittyivät yhdessä muusien itsensä kanssa. vaatia ja täytä se. tarkoittaa. Ser. 18-luvulla forten ja pianon dynamiikka hallitsi (ks. Dynamiikka), S. löytyi vain rajoitetusti, Ch. arr. soololaulumusiikissa. Samaan aikaan, S., kuten muutkin dynaamiset. sävyjä ja tekniikoita, joita ei ole mainittu huomautuksissa. In con. 16-luvun erikoisuuksia on otettu käyttöön. merkkejä fortelle ja pianolle. Voidaan olettaa, että nämä merkit pl. Tapauksissa S.:n tai diminuendon käyttö oli myös ennalta määrätty siirtyessä fortesta pianoon ja päinvastoin. Kehitys con. 17 - kerjää. 18-luvun viulumusiikki johti S.:n ja diminuendon laajempaan käyttöön. 18-luvun alusta alkoivat tulla käyttöön ja erityiset kyltit osoittamaan niitä. Tällaisia ​​merkkejä löytyy F. Geminianista (1739) ja PM Veracinista (1744), jotka kuitenkin ajattelivat S.:tä ja diminuentoa vain yhdellä sävelellä. Veracinin käyttämät merkit (esimerkiksi JF Rameaun teoksissa vuoden 1733 jälkeen) muuttuivat myöhemmin tähän päivään asti säilyneiksi <- ja >-merkiksi. Ser. 18-luvun säveltäjät alkoivat turvautua sanallisiin nimityksiin S. ja diminuendo (joista käytettiin myös termejä decrescendo ja rinforzando). S:n käyttöalue riippui pitkälti työkaluista. Siten 16-18-luvuilla laajalti käytetty cembalo ei suunnittelunsa vuoksi sallinut äänenvoimakkuuden asteittaista lisäämistä. Myös urkujen äänen voimakkuus kasvoi asteittain, ja ne saivat S.-kyvyn vasta 19-luvulla. Mn. muinaisilla soittimilla oli heikko soundi, mikä rajoitti myös C:n käyttömahdollisuuksia. Näin oli esimerkiksi klavikordin kohdalla. S. laajempi mittakaava on tullut saavutettavissa jousille. kosketinsoittimia vasta sen jälkeen, kun klavikordi ja cembalo työnnettiin yhteen. 18 - kerjää. 19-luvun piano. Vaikka S. ja diminuendo on fp. ovat jossain määrin porrastettuja (koska jokainen ääni vasaran iskun jälkeen vaimenee enemmän tai vähemmän nopeasti ja äänen vahvistus tai heikentäminen on mahdollista vain iskusta lyöntiin), musiikillis-psykologisista syistä. tekijät, tämä ei häiritse S.:n ja diminuendon havaitsemista FP:llä. yhtä tasaisesti, asteittain. S.:n ja diminuendon suurimmat asteikot ovat saavutettavissa orkesterissa. Sekä orkesteri S. että diminuendo kehittyivät kuitenkin itse muusien kehityksen mukana. art-va sekä orkesterin kasvu ja rikastuminen. Mannheim-koulun säveltäjät alkoivat käyttää sävellyksessään muita aikaisemmin suuria ja pituisia orkesteriorkestereita. Tällaisia ​​sinfoniaa ei saavutettu lisäämällä kuuloisten äänien määrää (aiemmin yleinen menetelmä), vaan lisäämällä koko orkesterin äänenvoimakkuutta. Siitä lähtien erikoismerkinnät laajennetulle S. – cresc …, cres. kaste kaste, ja myöhemmin cres…cen…do.

Erittäin tärkeä dramaturgia. S:n tehtävät esitetään sinfoniassa. prod. L. Beethoven. Myöhemmin S. säilyttää täysin merkityksensä. Merkittävä esimerkki S.:n käytöstä 20-luvulla on M. Ravelin Bolero, joka rakennettiin alusta loppuun äänenvoimakkuuden asteittaiseen, asteittaiseen lisäykseen. Uudella pohjalla Ravel palaa tänne vanhan musiikin vastaanottoon – dynaamiseen. nousu ei liity niinkään samojen soittimien äänenvoimakkuuden kasvuun, vaan uusien lisäämiseen.

Viitteet: Riemann H., On the Origin of Dynamic Swell Signs, «ZIMG», 1909, Voi. 10, H. 5, s. 137-38; Heuss A., Mannheim-koulun dynamiikasta. Festschrift H. Riemann, Lpz., 1909.