Pianoesitys: asian lyhyt historia

Ammattimusiikkiesityksen historia alkoi noina päivinä, jolloin ilmestyi ensimmäinen nuotteihin kirjoitettu musiikkikappale. Esitys on tulosta säveltäjän kaksisuuntaisesta toiminnasta, joka ilmaisee ajatuksiaan musiikin kautta, ja esittäjän, joka herättää kirjailijan luomuksen eloon.

Musiikin esittämisprosessi on täynnä salaisuuksia ja mysteereitä. Missä tahansa musiikillisessa tulkinnassa kaksi suuntausta ovat ystäviä ja kilpailevat keskenään: halu säveltäjän idean puhtaaseen ilmaisuun ja halu virtuoosisoittajan täydelliseen itseilmaisuun. Yhden taipumuksen voitto johtaa väistämättä molempien tappioon – niin paradoksi!

Tehdään kiehtova matka pianon ja pianon esityksen historiaan ja yritetään jäljittää kirjailijan ja esiintyjän vuorovaikutusta aikakausien ja vuosisatojen aikana.

XVII-XVIII vuosisadat: barokki ja varhainen klassismi

Bachin, Scarlattin, Couperinin ja Händelin aikoina esiintyjän ja säveltäjän suhde oli lähes yhteistekijä. Esiintyjällä oli rajoittamaton vapaus. Musiikkitekstiä voisi täydentää kaikenlaisilla melismoilla, fermatoilla ja muunnelmilla. Kahdella manuaalilla varustettua cembaloa käytettiin armottomasti. Bassolinjojen ja melodian sävelkorkeutta muutettiin halutulla tavalla. Tämän tai toisen osan nostaminen tai laskeminen oktaavin verran oli normaali asia.

Säveltäjät, jotka luottivat tulkin virtuoosiin, eivät edes vaivautuneet säveltämään. Allekirjoitettuaan digibassolla he uskoivat sävellyksen esiintyjän tahtoon. Vapaan alkusoiton perinne elää edelleen kaikuina klassisten konserttojen virtuoosikadensoissa soolosoittimille. Tällainen vapaa suhde säveltäjän ja esittäjän välillä jättää barokkimusiikin mysteerin ratkaisematta.

Late 18th century

Pianon esityksen läpimurto oli flyygelin ilmestyminen. "Kaikkien soittimien kuninkaan" ilmaantumisen myötä virtuoosityylin aikakausi alkoi.

L. Beethoven toi soittimeen kaiken neronsa voiman ja voiman. Säveltäjän 32 sonaattia ovat todellista pianon evoluutiota. Jos Mozart ja Haydn kuulivat vielä orkesterisoittimia ja oopperakoloratuureja pianossa, niin Beethoven kuuli pianon. Se oli Beethoven, joka halusi pianonsa kuulostavan Beethovenin haluamalla tavalla. Muistiinpanoihin ilmestyi vivahteita ja dynaamisia sävyjä, jotka oli leimattu tekijän kädellä.

1820-luvulle mennessä oli noussut joukko esiintyjiä, kuten F. Kalkbrenner, D. Steibelt, jotka pianonsoitossa arvostivat ennen kaikkea virtuoosisuutta, järkytystä ja sensaatiomaisuutta. Kaikenlaisten instrumenttiefektien kolina oli heidän mielestään pääasia. Itseesittelyä varten järjestettiin virtuoosikilpailuja. F. Liszt kutsui tällaisia ​​esiintyjiä osuvasti "pianoakrobaattien veljeskunnaksi".

Romanttinen 19-luku

19-luvulla tyhjä virtuositeetti väistyi romanttiselle itseilmaisulle. Säveltäjät ja esiintyjät yhtä aikaa: Schumann, Chopin, Mendelssohn, Liszt, Berlioz, Grieg, Saint-Saens, Brahms – toivat musiikin uudelle tasolle. Pianosta tuli väline sielun tunnustamiseen. Musiikin kautta ilmaistut tunteet tallennettiin yksityiskohtaisesti, huolellisesti ja epäitsekkäästi. Sellaiset tunteet alkoivat vaatia huolellista käsittelyä. Musiikkitekstistä on tullut melkein pyhäkkö.

Vähitellen ilmestyi taito hallita kirjoittajan musiikkiteksti ja taito muokata nuotteja. Monet säveltäjät pitivät velvollisuutena ja kunnia-asiana muokata menneiden aikakausien nerojen teoksia. F. Mendelssohnin ansiosta maailma oppi JS Bachin nimen.

20-luku on suurten saavutusten vuosisata

20-luvulla säveltäjät käänsivät esitysprosessin musiikkitekstin ja säveltäjän tarkoituksen kiistämättömään palvontaan. Ravel, Stravinsky, Medtner, Debussy eivät ainoastaan ​​painaneet yksityiskohtaisesti kaikkia vivahteita partituurissa, vaan myös julkaisivat aikakauslehdissä uhkaavia lausuntoja häikäilemättömistä esiintyjistä, jotka vääristelivät kirjailijan hienoja muistiinpanoja. Esiintyjät puolestaan ​​väittivät vihaisesti, ettei tulkinnasta voi tulla klisee, tämä on taidetta!

Pianosoiton historia on kokenut paljon, mutta sellaiset nimet kuin S. Richter, K. Igumnov, G. Ginzburg, G. Neuhaus, M. Yudina, L. Oborin, M. Pletnev, D. Matsuev ja muut ovat todistaneet heidän luovuuttaan, että välillä Säveltäjän ja esittäjän välillä ei voi olla kilpailua. Molemmat palvelevat samaa asiaa – Her Majesty Music.