Opus, opus |

lat., lit. — työ, luominen, essee; sokea - tai.

Termi, jota käytetään kuvaamaan järjestystä, jossa säveltäjä luo sävellyksiä. Pääsääntöisesti sitä sovelletaan, kun ne julkaistaan. Tapauksissa, joissa tietyn säveltäjän julkaisu alkoi suhteellisen myöhään (F. Schubert), O.-järjestys ei aina vastaa teosten luomisjärjestystä. Usein, varsinkin menneisyydessä, säveltäjät julkaisivat yhden O. useita. op. yksi genre; kun taas jokainen op. lisäksi sai oman numeronsa "inside" O.:ssa (esim. L. Beethovenin pianotrio op. 1 nro 1, op. 1 nro 2 ja op. 1 nro 3 jne.). Kun julkaistaan ​​Op. säveltäjän perinnöstä on käytetty nimitystä opus posthumum (upus pustumum, lat. – postuumi sävellys, lyhenne – op. posth.). Yllä olevassa merkityksessä termi "O." alettiin käyttää con. 16-luku Varhaisimpia O.-merkinnällä varustettuja painoksia ovat Viadanan (Venetsia, 10) juhlalliset motettit ("Motecta festorum", op. 1597), venetsialainen gondoli ("La Barca da Venezia"). , op. 12 ) Banchieri (Venetsia, 1605). Con. 17 to con. 18-luvulla merkitty O. julkaistu ch. arr. instr. esseitä. Samaan aikaan kustantajat kiinnittivät O.:t, ja usein sama op. eri kustantajat julkaisivat decomp. O. (tuottaja A. Corelli, A. Vivaldi, M. Clementi). Vasta Beethovenin ajoista lähtien säveltäjät itse alkoivat laittaa muistiin sävellyksiensä O.-numeroita, mutta näyttämöä. prod. ja pieniä näytelmiä julkaistiin yleensä ilman O-nimitystä. Joissakin maissa niiden nat. muunnelmia termistä "O". – "oeuvre" Ranskassa, "sävellys" (lyhenne "op.") Venäjällä.