Luigi Dallapiccola |

Luigi Dallapiccola

L. Dallapiccola on yksi modernin italialaisen oopperan perustajista. Bel canton aikakauden klassikoilta V. Bellini, G. Verdi, G. Pucci hän peri melodisen intonaation emotionaalisuuden ja käytti samalla monimutkaisia ​​moderneja ilmaisukeinoja. Dallapiccola oli ensimmäinen italialainen säveltäjä, joka käytti dodekafoniamenetelmää. Kolmen oopperan kirjoittaja Dallapiccola kirjoitti eri genreissä: musiikkia kuorolle, orkesterille, äänelle ja orkesterille tai pianolle.

Dallapikkola syntyi Istriassa (tämä alue kuului silloin Itävalta-Unkarille, nykyään osittain Jugoslavialle). Ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Itävallan hallitus sulki hänen isänsä (kreikan opettajan) koulun, perhe muutti Graziin. Siellä Dallapiccola vieraili oopperatalossa ensimmäistä kertaa, R. Wagnerin oopperat tekivät häneen suurimman vaikutuksen. Äiti huomasi kerran, että kun poika kuunteli Wagneria, nälän tunne hänessä hukkui. Kuunneltuaan oopperan Lentävä hollantilainen 1924-vuotias Luigi päätti ryhtyä säveltäjäksi. Sodan lopussa (kun Istria luovutettiin Italialle) perhe palasi kotimaahansa. Dallapiccola valmistui Firenzen konservatoriosta pianonsoitosta (1931) ja sävellystä (20). Oman tyylisi, tiesi löytäminen musiikissa ei ollut heti mahdollista. Useita vuosia 20-luvun alussa. Dallapiccola, joka löysi itselleen uusia horisontteja (C. Debussyn impressionismi ja muinainen italialainen musiikki), oli kiireinen niiden ymmärtämisessä eikä säveltänyt ollenkaan. 1942-luvun lopulla luoduissa teoksissa. (tekijän pyynnöstä niitä ei esitetty), tunnetaan eräänlaista uusklassismia ja jopa XNUMX-luvun säveltäjän vaikutusta. C. Monteverdi (myöhemmin vuonna XNUMX Dallapiccola teki sovituksen Monteverdin oopperasta Ulysseksen paluu).

30-luvun puolivälissä. (ehkä ei ilman tapaamisen vaikutusta suurimman ekspressionistisen säveltäjän A. Bergin kanssa) Dallapikkola kääntyi dodekafonitekniikkaan. Tällä kirjoitusmenetelmällä italialainen säveltäjä ei hylkää sellaisia ​​tuttuja ilmaisukeinoja kuin melodinen melodia ja tonaliteetti. Tiukka laskelma yhdistyy inspiraatioon. Dallapiaccola muisteli, kuinka eräänä päivänä Firenzen kaduilla kävellessä hän luonnosteli ensimmäisen dodekafonimelodiansa, josta tuli perusta "Choruses from Michelangelo". Bergin ja A. Schönbergin jälkeen Dallapikkola käyttää dodekafoniaa välittämään kohonnutta emotionaalista jännitystä ja jopa eräänlaisena protestivälineenä. Myöhemmin säveltäjä sanoo: "Musikon polkuni vuodesta 1935-36, jolloin vihdoin tajusin Espanjan vallankumouksen tukahduttamiseen pyrkineen fasismin primitiivisen barbaarisuuden, on sen suoraa vastakohtaa. Myös dodekafoniset kokeiluni kuuluvat tähän aikaan. Loppujen lopuksi tuohon aikaan "virallinen" musiikki ja sen ideologit lauloivat väärää optimismia. En voinut olla puhumatta silloin tätä valhetta vastaan.

Samalla alkaa Dallapikkolan pedagoginen toiminta. Yli 30 vuoden ajan (1934-67) hän opetti piano- ja sävellyskursseja Firenzen konservatoriossa. Konserteissa (mukaan lukien duetossa viulisti S. Materaassin kanssa) Dallapiccola edisti modernia musiikkia – hän esitteli ensimmäisenä italialaiselle yleisölle suurimman ranskalaisen nykysäveltäjän O. Messiaenin teoksen.

Dallapikkola sai maineeseensa hänen ensimmäisen oopperansa ”Yölento” vuonna 1940, joka perustuu A. Saint-Exuperyn romaaniin. Useammin kuin kerran säveltäjä kääntyi aiheeseen protesti ihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kantaatti ”Vankien laulut” (1941) käyttää Maria Stuartin teloitusta edeltävän rukouksen tekstejä, J. Savonarolan viimeistä saarnaa ja katkelmia kuolemaan tuomitun antiikin filosofin Boethiuksen traktaatista. Vapaudenhalu ilmeni myös oopperassa Vanki (1948), jossa käytettiin V. Lil-Adanin novellin juonet ja C. de Costerin romaani Ulenspiegelin legenda.

Fasismin romahtaminen mahdollisti Dallapiccolan aktiivisemman vaikutuksen musiikkielämään: varhaisina sodanjälkeisinä vuosina hän työskenteli musiikkikriitikkona Il Mondossa ja Italian nykymusiikin yhdistyksen sihteerinä. Säveltäjän nimestä on tullut arvovaltainen ja ulkomailla. Hänet kutsuttiin opettamaan Yhdysvaltoihin: Berkshire Music Centeriin (Tanglewood, Massachusetts, 1951-52), Queens Collegeen (New York, 1956-57) ja myös Itävaltaan – Mozarteumin kesäkursseille (Salzburg). ).

50-luvulta lähtien. Dallapiccola monimutkaistaa hänen tyyliään, mikä näkyi myös näiden vuosien merkittävimmässä teoksessa – oopperassa Ulysses (Odysseus), joka esitettiin Berliinissä vuonna 1968. Säveltäjä muistelee lapsuuttaan, ja kirjoitti, että kaikki Homeroksen runon hahmot (isänsä ammatin ansiosta) ”olivat perheellemme kuin eläviä ja läheisiä sukulaisia. Tunsimme heidät ja puhuimme heistä ystävinä." Dallapikkola kirjoitti jo aikaisemmin (40-luvulla) monia teoksia ääni- ja instrumentaaliyhtyeelle muinaisten kreikkalaisten runoilijoiden sanoihin: Sappho, Alkey, Anacreon. Mutta tärkein asia hänelle oli ooppera. 60-luvulla. hänen tutkimuksensa "Sana ja musiikki oopperassa. Notes on Contemporary Opera" ja muut. "Ooppera on mielestäni sopivin tapa ilmaista ajatuksiani... se lumoaa", säveltäjä itse ilmaisi suhtautumistaan ​​suosikkigenreinsä.

K. Zenkin