Guillaume Dufay |

William Dufay

Ranskalais-flaamilainen säveltäjä, yksi hollantilaisen polyfonisen koulukunnan perustajista (ks. hollantilainen koulu). Hänet kasvatettiin metriksessä (kirkkokoulu) Cambrain katedraalissa, hän lauloi poikien toivossa; opiskeli sävellystä P. de Loquevillen ja H. Grenonin johdolla. Ensimmäiset sävellykset (motetti, balladi) kirjoitettiin Dufayn oleskelun aikana Malatesta da Riminin hovissa Pesarossa (1420-26). Vuosina 1428-37 hän oli laulaja paavinkuorossa Roomassa, vieraili useissa Italian kaupungeissa (Rooma, Torino, Bologna, Firenze jne.), Ranskassa ja Savoian herttuakunnassa. Saatuaan pyhät käskyt hän asui Savoian herttuan hovissa (1437-44). Ajoittain palannut Cambraihin; vuoden 1445 jälkeen hän asui siellä pysyvästi valvoen kaikkea katedraalin musiikkitoimintaa.

Dufay kehitti hollantilaisen polyfonian päägenren – 4-äänisen messun. Tenoriosuudessa esiintyvä ja messun kaikki osat yhdistävä Cantus firmus on usein lainattu kansanlauluista tai maallisista lauluista ("Hänen pikku kasvonsa kalpeaksi" – "Se la face au pale", n. 1450). 1450-60-luvut – Dufayn työn huippu, suurten syklisten teosten – massojen – syntyaika. Tunnetaan 9 täysmessua, samoin kuin erilliset messuosat, motettit (hengelliset ja maalliset, juhlalliset, motettit-laulut), vokaaliset maalliset polyfoniset sävellykset – ranskalainen chanson, italialaiset laulut jne.

Dufayn musiikissa hahmottuu sointuvarasto, syntyy sävy-dominoiva suhteita, melodiset linjat selkenevät; ylemmän melodisen äänen erityinen helpotus yhdistyy jäljitelmien, kansanmusiikkiin läheisten kanonisten tekniikoiden käyttöön.

Dufayn taide, joka absorboi monia englannin, ranskan ja italialaisen musiikin saavutuksia, sai eurooppalaista tunnustusta ja vaikutti suuresti hollantilaisen polyfonisen koulun myöhempään kehitykseen (Josquin Despresiin asti). Oxfordin Bodleian-kirjasto sisältää käsikirjoituksia 52 Dufayn italialaisen näytelmästä, joista 19 3-4-äänistä chansonia julkaisi J. Steiner la. Dufay ja hänen aikalaisensa (1899).

Dufay tunnetaan myös nuotinkirjoituksen uudistajana (hänen tunnustetaan tuonut esiin valkopäisiä säveliä aiemmin käytettyjen mustien nuottien sijaan). G. Besseler julkaisi erillisiä Dufayn teoksia keskiaikaista musiikkia koskevissa teoksissaan, ja ne sisältyvät myös sarjaan "Denkmaler der Tonkunst in Österreich" (VII, XI, XIX, XXVII, XXXI).