Tiukka ja vapaa tyyli polyfoniassa

Polyfonia on eräänlainen polyfonia, joka perustuu kahden tai useamman itsenäisen melodian yhdistämiseen ja samanaikaiseen kehittämiseen. Polyfoniassa sen kehitysprosessissa muodostui ja kehitettiin kaksi tyyliä: tiukka ja vapaa.

Tiukka tyyli tai tiukka kirjoitus polyfoniassa

Tiukkaa tyyliä täydennettiin 15–16-luvun laulu- ja kuoromusiikissa (vaikka itse polyfonia syntyi tietysti paljon aikaisemmin). Tämä tarkoittaa, että melodian erityinen rakenne riippui enemmän ihmisäänen kyvyistä.

Melodian alue määräytyi sen äänen tessituran mukaan, jolle musiikki oli tarkoitettu (yleensä alue ei ylittänyt duodecimus-väliä). Tässä suljettiin pois laulamisen kannalta epämukavaksi pidetyt ala- ja suurseitsentän hypyt, pienennetyt ja korotetut välit. Melodista kehitystä hallitsi tasainen ja askelittainen liike diatonisessa mittakaavassa.

Näissä olosuhteissa rakenteen rytminen järjestys tulee ensisijaiseksi tärkeäksi. Siksi useiden teosten rytminen monimuotoisuus on ainoa musiikillisen kehityksen liikkeellepaneva voima.

Tiukan tyylisen polyfonian edustajia ovat esimerkiksi O. Lasso ja G. Palestrina.

Vapaa tyyli tai vapaa kirjoitus polyfoniassa

Polyfonian vapaa tyyli kehittyi vokaali-instrumentaalissa ja instrumentaalisessa musiikissa 17-luvulta lähtien. Sieltä, eli instrumentaalimusiikin mahdollisuuksista, tulee melodiateeman vapaa ja rento soundi, koska se ei enää riipu lauluäänen laajuudesta.

Toisin kuin tiukka tyyli, suuret intervallihypyt ovat sallittuja täällä. Laaja valikoima rytmisiä yksiköitä sekä kromaattisten ja muunneltujen äänien laaja käyttö – kaikki tämä polyfoniassa erottaa vapaan tyylin tiukasta.

Kuuluisten säveltäjien Bachin ja Händelin teos on polyfonian vapaan tyylin huippu. Lähes kaikki myöhemmät säveltäjät seurasivat samaa polkua, esimerkiksi Mozart ja Beethoven, Glinka ja Tšaikovski, Šostakovitš (muuten hän kokeili myös tiukkaa polyfoniaa) ja Shchedrin.

Yritetään siis verrata näitä kahta tyyliä:

• Jos tiukassa tyylissä teema on neutraali ja vaikea muistaa, niin vapaassa tyylissä teema on kirkas melodia, joka on helppo muistaa.
• Jos tiukka kirjoitustekniikka vaikutti pääasiassa laulumusiikkiin, niin vapaassa tyylissä genret ovat erilaisia: sekä instrumentaalimusiikin että vokaali-instrumentaalimusiikin alalta.
• Musiikki tiukassa polyfonisessa kirjoituksessa sen modaaliperustassa nojautui muinaisiin kirkkomuotoihin, ja vapaassa polyfonisessa kirjoituksessa säveltäjät toimivat voimalla keskitetymmällä duurilla ja mollilla harmonisilla kuvioillaan.
• Jos tiukkaa tyyliä leimaa toiminnallinen epävarmuus ja selkeys tulee yksinomaan kadensseissa, niin vapaassa tyylissä harmonisten toimintojen varmuus ilmenee selvästi.

17-18-luvuilla säveltäjät jatkoivat laajalti tiukan tyylikauden muotojen käyttöä. Näitä ovat motetti, muunnelmat (mukaan lukien ostinatoon perustuvat), ricercar, erilaiset koraalin jäljittelevät muodot. Vapaa tyyli sisältää fugan sekä lukuisia muotoja, joissa polyfoninen esitys on vuorovaikutuksessa homofonisen rakenteen kanssa.