20-luvun alun ulkomaista musiikkia

Säveltäjien halu hyödyntää kaikki kromaattisen asteikon mahdollisuudet mahdollistaa erillisen ajanjakson akateemisen ulkomaisen musiikin historiassa, joka kiteytti aikaisempien vuosisatojen saavutukset ja valmisteli ihmisen tietoisuutta musiikin havainnoimiseksi musiikin ulkopuolella. 12-ääninen järjestelmä.

20-luvun alku antoi musiikkimaailmalle 4 pääliikettä modernin nimellä: impressionismi, ekspressionismi, uusklassismi ja uusfolklorismi – ne kaikki eivät vain tavoittele eri päämääriä, vaan ovat myös vuorovaikutuksessa keskenään saman musiikillisen aikakauden sisällä.

Impressionismi

Huolellisesti tehdyn työn yksilöimiseksi ja sisäisen maailman ilmaisemiseksi musiikki siirtyi hänen vaikutelmiinsa eli siihen, MITEN ihminen näkee ympäröivän ja sisäisen maailman. Todellisen todellisuuden ja unelmien välinen kamppailu on väistänyt toisen ja toisen pohdiskelun. Tämä siirtymä tapahtui kuitenkin samannimisen liikkeen kautta ranskalaisessa kuvataiteessa.

Claude Monet'n, Puvis de Chavannesin, Henri de Toulouse-Lautrecin ja Paul Cézannen maalausten ansiosta musiikki kiinnitti huomion siihen, että syksyn sateen vuoksi silmissä hämärtynyt kaupunki on myös taiteellinen kuva, jota voidaan välittää äänillä.

Musiikillinen impressionismi ilmestyi ensimmäisen kerran 19-luvun lopulla, kun Erik Satie julkaisi opuksensa ("Sylvia", "Angels", "Three Sarabands"). Hän, hänen ystävänsä Claude Debussy ja heidän seuraajansa Maurice Ravel saivat kaikki inspiraatiota ja ilmaisukeinoja visuaalisesta impressionismista.

Ekspressionismi

Ekspressionismi, toisin kuin impressionismi, ei välitä sisäistä vaikutelmaa, vaan kokemuksen ulkoista ilmentymää. Se syntyi 20-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa ja Itävallassa. Ekspressionismista tuli reaktio ensimmäiseen maailmansotaan, ja se palautti säveltäjät L. Beethovenin ja romantikoiden välisen vastakkainasettelun teemaan. Nyt tällä vastakkainasettelulla on mahdollisuus ilmaista itseään kaikilla 12 eurooppalaisen musiikin nuotilla.

20-luvun alun ekspressionismin ja ulkomaisen musiikin näkyvin edustaja on Arnold Schoenberg. Hän perusti New Wienin koulun ja hänestä tuli dodekafonian ja sarjatekniikan kirjoittaja.

New Wien Schoolin päätavoitteena on korvata "vanhentunut" musiikin sävyjärjestelmä uusilla atonaalisilla tekniikoilla, jotka liittyvät dodekafonian, sarjallisuuden, sarjallisuuden ja pointillismin käsitteisiin.

Schönbergin lisäksi kouluun kuuluivat Anton Webern, Alban Berg, Rene Leibowitz, Victor Ullmann, Theodor Adorno, Heinrich Jalowiec, Hans Eisler ja muita säveltäjiä.

uusklassismi

20-luvun alun ulkomainen musiikki synnytti samanaikaisesti monia tekniikoita ja erilaisia ​​ilmaisukeinoja, jotka alkoivat välittömästi olla vuorovaikutuksessa keskenään ja menneiden vuosisatojen musiikillisten saavutusten kanssa, mikä vaikeuttaa tämän ajan musiikillisten suuntausten kronologista arviointia.

Uusklassismi pystyi ottamaan harmonisesti vastaan ​​sekä 12-äänisen musiikin uudet mahdollisuudet että varhaisen klassikon muodot ja periaatteet. Kun tasa-arvoinen temperamenttijärjestelmä osoitti täysin mahdollisuutensa ja rajansa, uusklassismi syntetisoitui tuolloin akateemisen musiikin parhaista saavutuksista.

Saksan uusklassismin suurin edustaja on Paul Hindemith.

Ranskassa syntyi yhteisö nimeltä "Kuusi", jonka säveltäjiä ohjasivat Erik Satie (impressionismin perustaja) ja Jean Cocteau. Yhdistykseen kuuluivat Louis Durey, Arthur Honegger, Darius Milhaud, Francis Poulenc, Germaine Taillefer ja Georges Auric. Kaikki kääntyivät ranskalaisen klassismin puoleen ja suuntasivat sen kohti suurkaupungin modernia elämää synteettisten taiteiden avulla.

Neofollorismi

Folkloorin ja modernismin fuusio johti uusfolklorismin syntymiseen. Sen näkyvä edustaja oli unkarilainen innovatiivinen säveltäjä Bela Bartok. Hän puhui "rotupuhtaudesta" jokaisen kansan musiikissa, joita hän esitti samannimisessä kirjassa.

Tässä ovat 20-luvun alun ulkomaisessa musiikissa runsaasti esiintyvien taiteellisten uudistusten pääpiirteet ja tulokset. Tälle ajanjaksolle on olemassa muitakin luokituksia, joista yksi ryhmittelee kaikki tänä aikana tonaalisuuden ulkopuolella kirjoitetut teokset avantgarden ensimmäiseen aaltoon.