Myös |

ital. basso – matala; ranskalainen basso; Englantilainen basso

1) Alin miesääni. Oopperaesityksessä on korkea tai melodinen basso (italialainen basso cantante) ja matala tai syvä basso (italialainen basso profundo) – ominainen, koominen basso (italialainen basso buffo). Korkeaa bassoa on kahta tyyppiä: lyyrinen – pehmeämpi ja dramaattinen – voimakkaampi; lyyrinen bassoalue – G-f1, dramaattinen – F-e1. Korkeille bassoille on ominaista vahvuus ja voima ylemmissä soundeissa ja heikompi sointuvuus matalien äänien osalta. Matala basso (venäläisessä kuorolaulussa sitä kutsutaan "keskiseksi") erottuu syvästä, täyteläisestä soundista matalassa rekisterissä ja kireällä - ylemmällä; sen alue on (C, D)E – d1(e1).

Kirkkaimpia oopperaosia korkealle (melodiselle) bassolle ovat Wotan (Valkyrie), Susanin, Boris Godunov, Dosifey, Konchak, Kutuzov, matalalle (syvälle) bassolle – Sarastro (Magic Flute), Osmin (Abduction from the Seraglio, Mozart ), Fafner ("Siegfried"), sarjakuvabassolle - Bartolo ("Sevillan parturi"), Gerolamo (Cimarosan "The Secret Marriage"), Farlaf.

Korkeat ja matalat bassot muodostavat bassoryhmän ääniä ja kuorossa ne esittävät toisten bassojen osan (ensimmäisten bassojen osan esittävät baritonit, joihin joskus liittyy lyyrisiä bassoja). Venäläisissä kuoroissa on erityinen, alhaisin bassotyyppi – bassoktaavit, joiden alue on (A1) B1 – a (c1); Erityisen kauniisti kuulostavat oktavistiäänet a cappella -kuoroissa. Bassbaritoni – katso Baritoni.

2) Polyfonisen musiikkiteoksen alin kohta.

3) Digitaalinen basso (basso continuo) – katso Yleinen basso.

4) Matalarekisteriset soittimet – tuubabasso, kontrabasso jne. sekä kansansello – basola (Ukraina) ja basetlya (Valko-Venäjä).

I. Herra Licvenko