Sarjamusiikkia |

Sarjamusiikkia — sarjatekniikalla sävellettyä musiikkia. S. m:n periaate ei määrää ennalta k.-l. tietty harmoninen. järjestelmät. Hänet on valittu tämän op. sarjan mukana. Säveltäjä kääntyy sarjatekniikan puoleen, kun duuri-molli järjestelmä osoittautuu sopimattomaksi hänen ideansa toteuttamiseen. Mukana on kuitenkin myös S. m., joka on aivan selkeästi värjätty duurin ja mollin näkökulmasta, vaikkakin päivitetyssä ja vapaassa rakenteessa (A. Bergin viulukonsertto, g-moll – B-dur; 1. osa 3. sinfonia K. Karaeva, f-moll). S. m. ei ole välinpitämätön musiikin tyypin suhteen. kuvat; näin ollen se ei koske Op. arjen lauluja ja tansseja, iloista populaarimusiikkia. Siitä huolimatta S. m. on melko leveä. Sarjatekniikalla kirjoitettuja teoksia ovat Webernin ylevä ja hienostunut rakkausruno "Silmien valo" (op. 26), Schönbergin raamatullinen legenda "Mooses ja Aaron", Bergin draama "Lulu", joka herättää henkiin neo- barokkipolyfonia "Canticum sacrum » Stravinsky ja op., joka kuuluu op.:n alaan. miniatyyrejä ("6 maalausta" Babajanyan). Lahjakkaan säveltäjän tyyli ja yksilöllisyys ovat tavalla tai toisella painautuneet S. m.:iin ja osittain nat. spesifisyyttä. Esimerkiksi Schönbergin ja Webernin yksilöllisyys ilmenee heidän S. m. täydellä varmuudella. Kansanperinteen puutteesta huolimatta S. m., esimerkiksi Webern – puhtaasti itävaltalainen, wieniläinen; sitä ei voi kuvitella ranskaksi tai venäläiseksi. Samalla tavalla S. m. L. Nonolla (esimerkiksi "Keskeytetyssä laulussa") on italialainen sinetti. cantilenas.

Viitteet: Denisov E., Dodekafonia ja modernin sävellystekniikan ongelmat, julkaisussa: Music and Modernity, voi. 6, M., 1969. Katso myös Dodecaphony, Seriality.

Yu. N. Kholopov