Girolamo Frescobaldi |

Girolamo Frescobaldi

G. Frescobaldi on barokin ajan merkittävimpiä mestareita, italialaisen urku- ja klaverikoulun perustaja. Hän syntyi Ferrarassa, joka oli tuolloin yksi Euroopan suurimmista musiikkikeskuksista. Hänen elämänsä alkuvuodet liittyvät koko Italiassa tunnetun musiikin ystävän, herttua Alfonso II d'Esten palvelukseen (aikalaisten mukaan herttua kuunteli musiikkia 4 tuntia päivässä!). Samassa hovissa työskenteli L. Ludzaski, joka oli Frescobaldin ensimmäinen opettaja. Kun herttua kuolee, Frescobaldi jättää kotikaupunkinsa ja muuttaa Roomaan.

Roomassa hän työskenteli useissa kirkoissa urkurina ja paikallisen aateliston hovissa cembalistina. Säveltäjän nimittämistä helpotti arkkipiispa Guido Bentnvolio. Yhdessä hänen kanssaan 1607-08. Frescobaldi matkusti Flanderiin, joka oli silloin clavier-musiikin keskus. Matkalla oli tärkeä rooli säveltäjän luovan persoonallisuuden muodostumisessa.

Frescobaldin elämän käännekohta oli 1608. Silloin ilmestyivät hänen teostensa ensimmäiset julkaisut: 3 instrumentaalikansonia, ensimmäinen fantasiakirja (Milano) ja ensimmäinen madrigalien kirja (Antwerpen). Samana vuonna Frescobaldi hoiti Rooman Pyhän Pietarin katedraalin korkean ja äärimmäisen kunniallisen urkurin viran, jossa säveltäjä viipyi (lyhyillä tauoilla) lähes päiviensä loppuun asti. Frescobaldin maine ja arvovalta kasvoi vähitellen urkurina ja cembalistina, erinomaisena esiintyjänä ja kekseliäisenä improvisoijana. Pietarin katedraalissa työskentelynsä ohella hän astuu yhden Italian rikkaimman kardinaalin, Pietro Aldobrandinin palvelukseen. Vuonna 1613 Frescobaldi meni naimisiin Oreola del Pinon kanssa, joka synnytti hänelle viisi lasta seuraavan kuuden vuoden aikana.

Vuosina 1628-34. Frescobaldi työskenteli urkurina Toscanan herttua Ferdinando II Medicin hovissa Firenzessä, minkä jälkeen jatkoi palvelustaan ​​Pyhän Pietarin katedraalissa. Hänen maineestaan ​​on tullut todella kansainvälinen. Kolmen vuoden ajan hän opiskeli suuren saksalaisen säveltäjän ja urkurin I. Frobergerin sekä monien kuuluisien säveltäjien ja esiintyjien johdolla.

Paradoksaalista kyllä, emme tiedä mitään Frescobaldin viimeisistä elämänvuosista emmekä hänen viimeisistä musiikkisävellyksistään.

Yksi säveltäjän aikalaisista, P. Della Balle, kirjoitti kirjeessään vuonna 1640, että Frescobaldin "modernissa tyylissä" oli enemmän "ritarillisuutta". Myöhäiset musiikkiteokset ovat edelleen käsikirjoituksena. Frescobaldi kuoli maineensa huipulla. Kuten silminnäkijät kirjoittivat, "Rooman kuuluisimmat muusikot" osallistuivat hautajaisissa.

Säveltäjän luovassa perinnössä pääsijalla ovat instrumentaaliset sävellykset cembalolle ja uruille kaikissa silloin tunnetuissa genreissä: canzones, fantasies, richercaras, toccatas, capriccios, partitas, fuugat (sanan silloisessa merkityksessä eli kaanonit). Joissakin moniääninen kirjoittaminen hallitsee (esimerkiksi "oppineessa" richercaran genressä), toisissa (esimerkiksi canzonessa) polyfoniset tekniikat kietoutuvat homofonisiin ("ääni" ja instrumentaalinen sointu).

Yksi Frescobaldin musiikkiteosten tunnetuimmista kokoelmista on "Musiikkikukat" (julkaistu Venetsiassa vuonna 1635). Se sisältää eri genrejä urkuteoksia. Tässä Frescobaldin jäljittelemätön säveltäjätyyli ilmeni täysimittaisesti, jolle on ominaista "kiihtyneen tyylin" tyyli harmonisilla innovaatioilla, erilaisilla tekstuurisilla tekniikoilla, improvisaatiovapaudella ja variaatiotaidolla. Aikaansa nähden epätavallista oli esiintyvä tempon ja rytmin tulkinta. Toccata- ja muiden cembaloille ja urkuille tehtyjen sävellyksiensä kirjan esipuheessa Frescobaldi kehottaa soittamaan… ”ei huomioi tahdikkuutta… tunteiden tai sanojen merkityksen mukaan, kuten madrigaaleissa tehdään”. Säveltäjänä ja urkujen ja klavierin esiintyjänä Frescobaldilla oli valtava vaikutus italialaisen ja laajemmin länsieurooppalaisen musiikin kehitykseen. Hänen maineensa oli erityisen suuri Saksassa. D. Buxtehude, JS Bach ja monet muut säveltäjät tutkivat Frescobaldin teoksia.

S. Lebedev